Posts

Sekoilu ChatGPT:n kanssa jatkuu

Tulin sairaaksi ja vähän nyt hidatui tämä projekti. Sairaana ollessani kuitenkin katselin lisää videoita ChatGPT:n käyttämisestä ja ajattelin ehkä kuitenkin jatkaa sen käyttämistä novellin kirjoittamisessa. On kuitenkin hyödyllistä kun miettii asioita taas tarkemmin, niin että voi esittää ne ChatGPT:lle ja samalla tulee opittua sitäkin. Muotoilin jo olemassa olevan rakenteen suomeksi hieman uudestaan ja yritin saada ChatGPT:n kääntämään sen englanniksi, mutta en onnistunut. Can you translate this Hero's Journey story structure from Finnish to English? 1. Kuvataan Nilan, tarinan sankarin elämää kaupungissa. Kerrotaan että hän haluaa oppia taikalaitteiden korjaajaksi ja haluaa perheen, koska on orpo. 2. Kutsu seikkailuun: Ystävä Reijo tarjoaa Nilalle luvataan hyvä palkinto hieman vaarallisesta ja laittomasta pikkuhommasta. Hän tapaa vaarallisena pidettyjä Metsäläisiä, jotka vaikuttavat kuitenkin mukavilta ja fiksuilta. Kyse on sabotaasista sähkölaitokseen, jolla kiinnitettäisiin Lohi

ChatGPT-kokeiluja

Tutkin tänään miten olisi mahdollista käyttää ChatGPT-chatbottia kirjoittamisen apuna. Olen käyttänyt ChatGPT:tä aiemminkin, lähinnä vain testaillut sen mahdollisuuksia osin varsinaisen työni takia. Koneoppimisesta ja tekoälystä minulla on kokemusta aika pitkältä ajalta, vaikka en mikään varsinainen tekoälyasiantuntija mielestäni olekaan.  Löysin nopeasti pari ihan kiinnostavaa videota siitä miten muut ovat käyttäneet ChatGPT:tä kirjoittamisensa tukena. Täytyy kyllä heti alkuun todeta, että suurin osa löytämistäni videoista oli keskittynyt käytännössä ihan muihin asioihin mistä olen itse kiinnostunut. Jotkut käyttivät tekoälyä ideoimiseen, ensimmäisten ideoiden saamiseen, kokonaisten kirjojen kirjoittamiseen helpon rahan takia jne. Itse yritän siis edelleen lähinnä saada korjattua vanhat tarinani julkaisukelpoiseen kuntoon. Äkkiseltään ChatGPT vaikuttaisi kyllä soveltuvan minun tarkoitukseeni ihan hyvin, mutta ei se ihan heittämällä tapahdu. Käytännössä en oikein saanut ChatGPT:tä ymmä

Suunnitelmien yhdistämistä miniversioksi

  Vähän tämä nyt on vielä luonnos, mutta kai tämä on silti edistystä. Vähän enempi muistilistaksi jäi kuin miniversioksi. En nyt jumita tähän enempää tällä kertaa, kun tätä on jo pari päivää tullut pyöriteltyä. Tuli tässä nyt vähän mietittyä rakennetta taas kumminkin ja laitettua muistiin asioita, jotka olin jo melkein unohtanut. 1. Intro / Setup Esitellään hahmo, mikä on hänelle tärkeää, unelmia, toiveita yms Hahmoon pitäisi saada yhteys ja kiinnostua ja välittää hahmosta Tavallisen maailman arkea: Sankari tekee jotain tavallista, kerrotaan mitä hän haluaa, mitä haasteita on ja millaisessa maailmassa hän on Nila haluaisi elää normaalia perhe-elämää, oppia kivoja asioita ja tehdä kaikenlaista kiinnostavaa mistä ihmiset tykkäävät ja haluaa luottaa tulevaisuuteen, niin että on töitä ja rahaa ja ruokaa jne. Helena? Ihan alkuun Nila haluaisi opetella taikalaitteiden korjaajaksi, koska arvelee olevansa siinä hyvä ja hommia riittäisi, kun se on niin vaikeaa. Pelkkä opiskelukin on vaikeaa, ku

Tarkistuslistoja ja kaikenlaista mietintää hahmoista ja rakenteesta yms

Tämmöisestä Youtube-videosta kuin Storytelling: 6 Essential Questions tuli taas tämmöinen vastaan, mikä on ihan hyvä tsekkilista: Who is it about? What do they want? Why can't they get it? What do they do about that? Why doesn't that work? How does it end? No mietitäänpä tätä nyt vaikka ainakin tämänhetkisen päähenkilön Nilan kannalta: Kenestä tässä on kysymys? Nilasta - Nila on orpo yksinäinen nuori kaveri, joka on opetellut pärjäämään päivästä toiseen itsekseen. Nila on ihan fiksu, mutta vähän arka ja vähän satunnaista elämää, kun joskus ei ole töitä, eikä rahaa, eikä ruokaa jne. Mitä Nila haluaa? Nila haluaisi elää normaalia perhe-elämää, oppia kivoja asioita ja tehdä kaikenlaista kiinnostavaa mistä ihmiset tykkäävät ja haluaa luottaa tulevaisuuteen, niin että on töitä ja rahaa ja ruokaa jne. Ihan alkuun Nila haluaisi opetella taikalaitteiden korjaajaksi, koska arvelee olevansa siinä hyvä ja hommia riittäisi, kun se on niin vaikeaa. Pelkkä opiskelukin on vaikeaa, kun oppima

Uusia ratkaisuja rakenteeseen, teemoihin ja hahmoihin

 Kaikenlaista on taas tullut mietittyä tekstiin liittyen ehkä pari juttua ainakin saatu mielessä jotenkin kohdilleen. Ajattelin käydä jossain kohtaa kaikki hahmot läpi ja käyttää ihan klassisia arkkityyppejä ja miettiä kuka olisi kukakin ja voisivatko hahmot kehittyä jotenkin tarinan aikana. Tämä on kyllä sen verta lyhyt tarina, että ei tässä nyt mitään ihan hirveän kummoisia kehityksiä ehdi tapahtua, eikä näitä sivuhenkilöitä varsinkaan voi kovin syvällisesti käsitellä. Itse asiassa mielessä on käynyt semmoinenkin, että pitäisiköhän näitä henkilöitä jopa jotenkin yrittää vähentää tai yksinkertaistaa tms. Tarinallisesti pari ratkaisua: Lohikäärmeen tuomat ongelmat Lohikäärmeen virkamiehet ovat oikeastaan enemmänkin se käytännön ongelma, ei niinkään se Lohikäärme. Virkamiehet ovat pitkään käyttäneet väärin asemaansa ja valtaansa ja sen seurauksena koko yhteiskunta koko ajan kurjistuu ja tyytymättömyys lisääntyy. Päätöksiä tekevät virkamiehet kyllä rikastuvat törkeiden lahjusten ja muide

Henkilöistä, taustoista ja muuta tarkennusta ja läpikäyntiä

Pahat Henkilöt: Lohikäärme Oikeasti vain kulissi Veikko Eskolalle, ei mikään oikea elävä olento Jonkinlainen mietitty hahmo kuitenkin, jolla on epämääräinen identiteetti, joka kuvastaa lähinnä Veikon ominaisuuksia ja unelmia. Veikko ei ole kuitenkaan niin fiksu humanistisissa asioisssa, että osaisi miettiä jotain Lohikäärmeen brändäämisasioita Lohikäärme on siis käytännössä muutama kone: Muokattu ja naamioitu kaivosrobotti, helikopteri jne. Ehkä jopa vain videoita ja kuvia Vartijat ja virkamiehet tietävät että esim valtion rajalla on lohikäärmeen näköisiä tultasyökseviä koneita, joilla pelotellaan vihollisia, mutta lähes kaikki heistä silti uskovat että oikea lohikäärme on todellinen ja oikea lohikäärme vain ei viitsi vaivautua valtionrajalle jotain kylärosvoja pelottelemaan Lohikäärmeellä on palatsi, jossa Veikko Eskola käytännössä asuu. Veikolla on vieressä muka oma talo, mutta oikeasti hän asuu palatsissa. Palatsi on rakennettu vanhan kaivoksen päälle ja ympärille. Kaivoksen löysi j

Rakenteesta

  Olen aikoinani opiskellut elokuvakäsikirjoitusta ja luovaa kirjoitusta ja niissä kummassakin on tullut tutuksi perinteinen draaman kaari. https://sites.google.com/edu.hel.fi/s2jakirjallisuus/n%C3%A4ytelm%C3%A4kirjallisuus/draaman-kaari Jossain vaiheessa innostuin 8-askeleisesta enemmän reaktiivisesta rakenteesta ja sitä käytinkin monessa tekstissäni. Vähän arvelen että tämänkin novellin rakenne saattaa pohjautua tähän tai johonkin variaatioon https://en.wikipedia.org/wiki/Dan_Harmon#%22Story_circle%22_technique   Lueskelin tämmöistä Christopher Voglerin kirjoittamaa klassikkokirjaa kuin The Writer's Journey: Mythic Structure for Writers https://en.wikipedia.org/wiki/The_Writer%27s_Journey:_Mythic_Structure_for_Writers Tässä on hieman erilainen versio, joka on perinteisempi ja ajattelin että voisin yrittää muuttaa tässä rakenteen noudattamaan enemmän tätä rakennetta, koska se varmaankin sopisi paremmin fantasia-tyylilajiin, jota tavoittelen. The Ordinary World : the hero is seen i